Kolme pientä porsasta saa ensi-iltansa huomenna. Olen paniikissa. Siitä on kaksi ja puoli vuotta viimeisestä omasta ensi-illastani, jolloin olen astunut itse lavalle enkä seurannut vain jännittyneenä yleisössä. Miten ihmiset reagoivat? Miten minä reagoin? Unohdanko jotain? Repeänkö kesken kaiken? Osaanko olla varma yleisön edessä? Myynkö itseäni liikaa? Kamalaa.. Paniikki alkaa iskeä. Yritän kaikin tavoin rauhoittua. Olen väsynyt ja kauhuissani.

Viime viikko on vienyt voimani täysin. Viikonlopun harjoitusputki oli hullu. Perjantain alkuillasta sunnuntain myöhäisiltaan saman porukan kanssa harjoituksissa. Välillä rakensimme lavasteita, otimme hieman yhteen ja kävimme tietenkin tasottamassa luomisen tuskaa baarissa. Hehe. Tottakai koko ajan yhdessä kulkien. Välillä kävimme nukkumassa pari tuntia, mutta aamulla varhain taas jatkoimme näytelmän hiomista esitettävään kuntoon.

Tällä viikolla olen remontoinut töissä pitkiä päiviä, harjoitelllut iltaisin ja järjestellyt elämääni tyhjenevässä asunnossa. Tyhjyys on pelottavaa. En ole käynyt siksi kotona kun nukkumassa. Datanörttikämppikseni Marge muutti eilen. Sohva ja tv lähtivät. En voi siis sunnuntaina rötköttää sohvalla enskakrapuloissani Frendejä katsoen. Kamalaa. Loput tavarat lähteävt Meredithin (salanimet on hieno keksintö) muuttaessa ensi viikon aikana. Odotan Emman muuttoa sohvineen :)

Viikko on ollut hullu. Huomen illalla kaikki hulluus saa hienon päätöksen juhliessamme ensi-iltaa. Tiedossa hyvää ruokaa ja paljon paljon juomaa. Jotain hyötyä pienestä työryhmästä ;)

Huomisen jälkeen iskee tyhjyys. Monen viikon jännitys ja harjoittelun tuoma kiire purkautuu. Ahdistuksen tunne on mitä kamalin. Onneksi voin tuhlata ylimääräisen ajan pääsykoekirjojen lukuun ja ennakkotehtävien tekoon sekä tietenkin kesäteatteriharjoituksiin valmistautumiseen. Uutta proggista kehiin niin kyllä se siitä. Kyllä tekemistä riittää. :)

Toivottavasti meillä on katsojia esityksissä! Nöf nöf...